sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Appelsiinisuklaamuffinit (laktoositon)


Appelsiinisuklaa-muffinit


Tarvitset:


8,5 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,5 dl suolaa
3 dl sokeria
150 g pehmennyttä voita
200 g appelsiinituorejuustoa
2 dl maitoa
0,5 dl appelsiinimehua
2 munaa
1 keltuainen
levyllinen Lidlin tummaa appelsiinisuklaata

Tee näin:


Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa ns. märät aineet. Pilko suklaa pieneksi. Yhdistä kuivat ja märät aineet ja kääntele lopuksi sekaan rouhittu suklaa.

Jaa taikina amerikanmuffinivuokiin ja paista 175C noin puoli tuntia. Parasta tuoreena!

Vaalea maustekakku

Vaalea maustekakku


Tarvitset:


3 munaa
3 dl sokeria
175 g voisulaa
2,5 dl piimää
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl kardemummaa
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa

korppujauhoja vuoan jauhottamiseen

Tee näin:


 Voitele ja korppujauhota rengasvuoka. Käytän itse aina alumiinista vuokaa, sillä pidän sitä parhaana.

Vatkaa munat ja sokeri. Sulata voi. Lisää voisula ja piimä munavaahtoon. Lisää myös keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada vuokaan ja paista 175C uunin alatasolla noin 1 tunti.

Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.



Hillopullat (maidoton)

Hillopullat (maidoton)



Tarvitset:


5 dl vettä
50 g tuorehiivaa
1 rkl suolaa
1,5 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 dl öljyä
1 kananmuna
n. 15 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
omenakanelimarmeladia tai luumumarmeladia (mikä tahansa paistonkestävä marmeladi käy)

Tee näin:


Valmista pullataikina. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Liota siihen hiiva, sekoita siihen mausteet ja öljy sekä kananmuna. Lisää alustaen vehnäjauhoja. Taikina on valmista kun se on pehmeää mutta irtoaa kulhon reunoista. Kohota liinan alla vähintään puoli tuntia.

Kauli taikinasta levy ja levitä marmeladi levyn päälle. Rullaa ja paloittele pullakierteiksi ja tiputa amerikan muffinivuokiin. Kohota vielä 15 minuuttia. Paista 225C noin 10 minuuttia tai kunnes kauniin värisiä.


Piparkakkutaikina

Piparkakkutaikina



Tarvitset:


2 dl tummaa siirappia
2 dl sokeria
2 rkl kanelia
1 rkl inkivääriä
1 rkl kardemummaa
1 rkl neilikkaa
250 g voita
2 munaa
9 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa

Tee näin:


Laita kattilaan siirappi, sokeri ja mausteet. Kiehauta hyvin sekoittaen. Lisää paloiteltu voi ja sekoita. Jätä jäähtymään noin puoleksi tunniksi.

Vatkaa munat jäähtyneen seoksen sekaan. Sekoita joukkoon myös keskenään sekoitetut jauhot ja sooda.

Peitä kulho tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin yön yli (väh. 8 tuntia).



Kaulitse taikina ja ota siitä muotilla pipareita. Paista uunissa 175C 5-8 minuuttia piparin paksuudesta ja koosta riippuen.


Omenakanelijuustokakku


Omenakanelijuustokakku (laktoositon)


Tarvitset:


200 g piparkakkuja
75 g voita

5 liivatetta
400 g tuorejuustoa
250g omenakanelimarmeladia
4 dl kuohukermaa
0,5 dl sokeria
1 dl vaaleaa glögiä

Pinnalle:
pieniä piparkakkuja
hopeahelmiä

Tee näin:


Pingota halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Murskaa piparit ja sulata voi. Sekoita ja painele vuoan pohjalle.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma. Sekoita toisessa kulhossa muut täytteen aineet paitsi glögi. Sulata liivatteet kuumaan glögiin ja sekoita liuos hiukan jäähtyneenä tuorejuustoseokseen. Yhdistä kermavaahto ja tuorejuustoseos. Tarkista maku ja kaada pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään seuraavaan päivään.

Koristele esimerkiksi piparkakuilla ja hopeahelmillä.


Oreo-juustokakkuset

Oreo-juustokakkuset (15kpl)




Tarvitset:


400 g tuorejuustoa
1,25 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
15 Oreo-keksiä + 5 keksiä pinnalle muruksi (Lidlissä hyvä vastaava keksi "Neo")

15 kuppikakkuvuokaa

Tee näin:


Laita uuni lämpiämään 130 asteeseen. Vatkaa keskenään kaikki muut aineet paitsi Oreo-keksit. Laita jokaisen kuppikakkuvuoan pohjalle 1 Oreo-keksi. Kaada täyte tasaisesti keksien päälle vuokiin. Pilko veitsellä loput 5 keksiä (halutessasi enemmänkin) ja ripottele murut kakkusten päälle. Paista uunin keskiosassa noin 25 minuuttia.

Jäähdytä ja tarjoile mielellään vasta seuraavana päivänä. Mikäli tarjoat juustokakkuset samana päivänä, anna niiden olla jääkaapissa vähintään 3 tuntia.



Maailman paras pizza



Maailman paras jauhelihapizza


Tarvitset:


25 g tuorehiivaa
2 dl lämmintä vettä
3 rkl öljyä
1 tl suolaa
0,5 tl sokeria
n. 5 dl vehnäjauhoja

350 g rotukarjan jauhelihaa
tomaattia 
ananasta (Dole on aivan parasta säilykeananasta)
sipulia
valkosipulia
tomaattipyrettä tai pizzakastiketta (esim. Pirkka)
juustoraastetta
pizzamaustetta

Tee näin:


Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri ja öljy. Ala lisätä jauhoja ja vaivaa kunnes taikina irtoaa astian reunoista. Anna kohota liinalla peitettynä noin puoli tuntia.

Ruskista jauheliha ja pilko muut täytteet. Painele pohjataikina uunipannun pohjalle leivinpaperille jauhotetuin sormin. Levitä päälle tomaattikastike. Ripottele jauheliha ja muut täytteet haluamallasi tavalla. Ripota juustoraaste päällimmäiseksi.

Paista 225C 20-25 minuuttia.


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Vaniljapannacotta (gluteeniton)

Onko sinulle tulossa vieraita ja haluat päästä helpolla? Silloin pannacotta on valintasi.

Tästä määrästä tulee 6 annosta ja mikäli teet pieniä annoksia, tästä tulee jo 8-10 annosta.
Pannacotta on lisäksi gluteeniton ja helppo valmistaa laktoosittomana.

Vaniljapannacotta mansikkasurvoksella



Tarvitset:


5 dl kuohukermaa
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria (huom. ei vanilliini)
3 liivatelehteä

Tee näin:


Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja liota niitä noin 5 minuuttia.
Kuumenna kerma ja sokerit kattilassa siihen pisteeseen että se alkaa kuplia. Sulata liivate kerman joukkoon ja kaada valmis seos tarjoilulaseihin. Itse käytin Iittalan Verna -laseja joihin tästä annoksesta tuli tosiaan 6 annosta.

Anna hyytyä vähintään 4 tuntia, mielellään seuraavaan päivään. Voit laittaa lasien päälle tuorekelmua ettei jääkaapin tuoksut vaikuta pannacotan makuun eikä pinta kuivu.

Sulata mansikoita ja survo ne esimerkiksi blenderissä. Lisää maun mukaan sokeria ja kaada mansikkasurvos pannacotan päälle, tarjoile ja vieraat ovat varmasti tyytyväisiä.



Mustikkaraakakakku (maidoton, munaton, gluteeniton, sokeriton)

Nykyään on paljon erilaisia ruokavalioita ja allergioita. Sillä tällaiset raakaleivonnaisetkin ovat varmasti lisääntyneet.

Eilen juhlittiin erästä ystävää ja tein pikapikaa hänelle tällaisen raakakakun, sillä hänen ruokavalioonsa ei sovi viljat, maito eikä sokeri. Kakku muistutti enemmän torttua pikaisen valmistuksensa takia mutta kakkua kehuttiin kovasti hyvän makuiseksi. :)

Kakku maistuu yllättävän hyvältä ja raikkaalta, mutten itse sitä kovin paljon kyennyt maistamaan koska kakku sisältää paljon pähkinää, ja minulla on ilmeisesti jonkinlainen pähkinäallergia ainakin cashewpähkinöitä kohtaan.

Mustikkaraakakakku



Tarvitset:


125 g cashewpähkinöitä
200 g kivettömiä taateleita
125g pekaanipähkinöitä
ripaus kardemummaa
ripaus suolaa

4 dl mustikkaa pakasteena
2 isoa kypsää banaania
1,5 dl sulaa kylmäpuristettua kookosöljyä
2-3 rkl juoksevaa hunajaa
sitruunamehua


Tee näin:


Laita cashewpähkinät likoamaan kylmään veteen jääkaappiin vähintään 1 tunniksi, mielellään pidemmäksikin aikaa.

Laita blenderiin kivettömät taatelit, pekaanipähkinät, kardemumma, suola ja tilkka vettä. Aja tasaiseksi ja painele 20cm irtopohjavuoan pohjalle.

Aja blenderissä lionneet ja valutetut cashewpähkinät tasaiseksi ja lisää muut täytteen ainekset. Kookosöljy sulatetaan vesihauteessa. Älä kuumenna öljyä turhaan, sillä se suaa hyvin nopeasti jo yli 25 asteessa. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain makua parantaaksesi.

Levitä täyte vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia, mielellään seuraavaan päivään. Tarvittaessa hyytymistä voi nopeuttaa pakastimessa.

Ripota päälle mustikoita.



Kaurainen pataleipä

Kumma juttu, että näin talven edetessä ja pimeän ajan keskellä tekee koko ajan mieli jotain hyvää, tuoretta ja lämmintä.

En ole pataleipää leiponutkaan varmaan vuoteen kunnes juuri äsken otin uunista kolmannen leivän viikon sisään! Herkullista!

Kaurainen pataleipä



Tarvitset:


1 tl kuivahiivaa
2 tl suolaa (käytän merisuolaa)
1 dl kaurajauhoja
1,5 dl kauraspelttiseosta (olen tehnyt itse sekoittamalla spelttihiutaleita ja kauraleseitä)
3 dl sämpyläjauhoja
2 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
3,5 dl lämmintä vettä

Kannellinen uunivuoka (halkaisija noin 20 cm)


Tee näin:


Sekoita ensin kuivat aineet kulhossa. Lisää vesi ja sekoita taikinaksi. Peitä kulho tuorekelmulla yön ajaksi (tai noin 8 tunniksi).

Lämmitä uuni 225C vuoka uunin sisällä. Kun uuni on lämmin, ota kuuma vuoka uunista ja pudota taikinapallo vuokaan. Voit halutessasi painella taikinaa hiukan vuokaan ja viiltää veitsellä pintaan kuvioita.

Paista leipää uunissa vuoassa kansi päällä ensin puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä 15 minuutta.

Mikäli maltat, laita leipä vielä hetkeksi leivinliinan sisään mehevöitymään. Itse myös säilytän leipää liinan sisällä, sillä se säilyttää leivän ihanan rapean kuoren hyvin.

 Leivän kuoren voi viiltää eri tavoilla. :)
(Katso kuvat alla.)

torstai 19. marraskuuta 2015

Suolaisenmakea Rocky Road

Hei taas!

Viikonloppuna vietetään taas Ravintolapäivää, ja täällä saakin ihan leipoa taas sydämensä kyllyydestä! Toivottavasti muistan ottaa kakuista kuvat niin voin näyttää ne teille sitten myöhemmin. Lauantaina siis kansainvälinen Ravintolapäivä, kurkkaa onko sinun paikkakunnallasi tarjolla jotain mielenkiintoista! :)

Yksi tarjottava joka tekee aina kauppansa on Rocky Road. Se on niin herkullista, että jopa mieheni (joka ei yleensä herkuista perusta) pitää siitä!

Rocky Road


Tarvitset:

Suklaata (käytin maitosuklaata tällä kertaa)
Riisimuroja
Suolapähkinöitä
Vaahtokarkkeja
Keksimuruja

(käytä mielikuvitustasi, myös kuivatut hedelmät, popkornit yms. sopivat tähän erittäin hyvin!)


Tee näin:

Sulata suklaa vesihauteessa. Pilko vaahtokarkit ja pieni suolapähkinöitä hieman. Murustele keksit joita aiot käyttää. Kun suklaa on sulanut, heitä mausteet sekaan ja sekoittele. HUOM: Lisää vaahtokarkit viimeisenä etteivät ne sula.

Tämän jälkeen voit joko kumota massan leivinpaperin päälle ja levittää sen tasaisesti siihen tai jakaa massan esimerkiksi pieniin kuppikakkuvuokiin tai konvehtivuokiin. Tällä kertaa käytin konventivuokia. Ripottele päälle vaahtokarkkeja, pähkinöitä.. vain mielikuvitus on rajana!

Jäähdytä jääkaapissa. Mikäli jäähdytit massan levynä, leikkaa se kovettuneena palasiksi terävällä isolla veitsellä. Mikäli taas käytit konvehtivuokia, herkut ovat nyt valmiita syötäväksi!

Säilytä viileässä, suklaa sulaa helposti.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Ihanat porkkanakuppikakut

Heipä hei pitkästä aikaa! Kauhistelin tuossa sitä kuinka onkaan kulunut aikaa enkä ole kirjoitellut oikeastaan mitään ohjetta tänne blogin puolelle.

Syynä tälle on varmaan se että en ole leiponut mitään kovin ihmeellistä ja uutta viime aikoina. Tänään kuitenkin mentiin ihan omalla reseptillä ja ensimmäistä kertaa ja meni nappiin! :)

Ihanat porkkanakuppikakut





Tarvitset:


2 munaa
2 dl sokeria
loraus (n. rkl) siirappia
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1/4 tl inkivääriä
1/4 tl neilikkaa
0,5 tl kardemummaa
1,5 dl rypsiöljyä
3 dl vehnäjauhoja
3 dl hienoa porkkanaraastetta

Kuorrute:
50 g voita
200 g sulatejuustoa (esim. levittyvä Koskenlaskija)
2 dl tomusokeria
2 rkl vaniljasokeria

Tee näin:


Laita uuni lämpiämään 175-180 C. Vatkaa munat ja sokeri. Raasta porkkana ja sekoita kaikki taikinan ainekset. Jaa taikina 9 pahviseen kuppikakkuvuokaan (ei niitä ihan pienimpiä). Paista uunin keskitasossa noin puoli tuntia.

Anna kuppikakkujen jäähtyä ja valmista kuorrute. Sulata voi, vatkaa sekaan juusto ja sokeri. Kuorruta muffinit ja koristele halutessasi mantelirouheella. Nauti kahvin kera. :)







keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Appelsiini-Suklaa Juustokakku

Rakastan appelsiinin makua. Siksi tämä kakku.

Appelsiini-Suklaa Juustokakku



Tarvitset:

50 g voita
12 digestive-keksiä

6 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
200 g tummaa suklaata
200 g appelsiinituorejuustoa
400 g appelsiinirahkaa
1 rkl tomusokeria
0,5 dl sokeria
5 rkl appelsiinimehua
1 tl keltaista väriainetta

Tee näin:


Pohja: 

Sulata voi ja murskaa keksit. Sekoita ja painele irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija 24 cm). Nosta hetkeksi jääkaappiin kovettumaan.

Suklaatäyte:

Laita 2 liivatetta likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa vesihauteessa ja jätä hetkeksi jäähtymään. Vatkaa 2 dl kermaa vaahdoksi. Notkista toisessa kulhossa appelsiinituorejuusto ja sekoita siihen 0,5 dl sokeria ja 2 rkl appelsiinimehua. Sekoita jäähtynyt suklaa tuorejuuston sekaan. Sulata liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja lisää suklaamassan joukkoon. Sekoita tasaisesti. Lisää kermavaahto. Levitä suklaamassa kakkupohjan päälle ja vie kakku pakastimeen hetkeksi.

Appelsiinitäyte:

Laita 4 liivatetta kylmään veteen. Vatkaa 2 dl kermaa. Notkista tuorejuusto ja sekoita kaikki täytteen ainekset. Sulata liivate tilkkaan kuumaa vettä ja sekoita täytteen joukkoon. Ota kakku pakastimesta ja tarkista että suklaamassan pinta on hyytynyt. Levitä appelsiinitäyte siihen päälle ja hyydytä yön yli jääkaapissa.

Siivilöi kakun päälle halutessasi tummaa kaakaojauhetta.





Mustikkaunelmakakku

Päivänä eräänä silmiini osui valokuva kakusta. Se ajatus ei lähtenyt päästäni ihan heti ja nyt vihdoin tuli kokeiltua.

Mustikkaunelmakakku



Pohjana on mustikkapiirakka, täytteenä mustikkamousse ja kiille on sitten hyytelösokerilla tehty. 

Tarvitset:


Pohja:

2 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl maitoa
0,75 dl öljyä
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
mustikoita

Täyte:

5 liivatelehteä
250 g mustikoita
0,5 dl sokeria
100 g maustettua rahkaa vanilja
200 g tuorejuustoa
3 dl vispikermaa

Kiille:

2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria
maun mukaan mustikoita

Tee näin:


Vatkaa pohjan munat ja sokeri. Sekoita muut aineet joukkoon ja kaada leivinpaperilla vuorattuun 24 cm irtopohjavuokaan. Ripottele päälle hieman mustikoita. Paista 200 C uunista riippuen n. 25 minuuttia.

Soseuta täytteen mustikat. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Sekoita toisessa kulhossa muut täytteen ainekset. Liuota liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja lisää jäähdytettynä rahka-juusto seoksen joukkoon. Sekoita hyvin mutta hellävaraisesti. Lisää kermavaahto, Sekoita hyvin. Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa mieluiten yön yli.

Valmista kiille (kakun hyydyttyä) näin. Kiehuta 2 dl vettä. Lisää sokeri pikkuhiljaa ja sekoita. Lisää jäiset mustikat. Jäähdyttele hetki ja lusikoi kiille kakun päälle. Nosta hetkeksi vielä jääkaappiin.

Tarjoile kahvin kera.




Mustikkapullaa

Anteeksi, hukutan teidät mustikoihin.. Mutta kun ne on niin valtavan ihania ja niitä on vieläkin! Toissapäivänä kerätyistä mustikoista tein nämä. :)

Pellillinen pullaa mustikkatäytteellä



Taikina:

2,5 dl kädenlämpöistä maitoa tai vettä
25 g tuorehiivaa
0,5 tl suolaa
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1 kananmuna
75 g sulatettua voita jäähtyneenä
6-7 dl jauhoja (älä usko määrää, usko kättäsi ja taikinan tuntumaa)

Täyte:

200 g mustikoita
1 rkl perunajauhoja tai maissitärkkelystä
ripaus sokeria

Pinnalle:

kananmunaa voiteluun
raesokeria

Tee näin:

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna siihen hiiva. Sekoita suola, sokeri, kardemumma ja muna puuhaarukalla joukkoon. Ala lisätä jauhoja. Lisää voi. Lisää jauhoja kunnes taikina irtoaa kulhosta ja on käsiteltävissä. (Itse teen erittäin löysän taikinan ja menetän hermoni käsittelyvaiheessa mutta saan pehmeää pullaa.)





Kohota taikina lämpimässä vesihauteessa (esimerkiksi tiskialtaassa) liinalla peitettynä. Leivo taikinasta pikkupullia (pyöreitä pullia) ja kohota vielä pellillä.

Sekoita täytteen ainekset, painele pullien keskelle kuopat joko sormin tai lasin pohjalla ja jaa täyte pullille. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista pullia 225C noin 12-13 minuuttia.

Nauti maidon kanssa tuoreena.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Mustikkajuustokakku uunissa

Kävimme viikonloppuna mustikassa äidin kanssa ja löysimme valtavan hyvän paikan! Mustikkaa oli silmänkantamattomiin ja minäkin (joka olen surkea mustikanpoimija) poimin puolessatoista tunnissa 8 litraa mustikkaa. Mitä lie karhuhavaintoja tehty sillä seudulla ettei kukaan ollut sinne eksynyt.

Mustikoita riittää nyt pakastimessa ja kehittelen niistä herkkuja, esimerkiksi tämän.


Mustikkajuustokakku uunissa


Tarvitset:

Pohja:
125 g voita
1 dl tomusokeria
1 dl kaurajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g vaniljarahkaa
250 g maitorahkaa
3 kananmunaa
reilu 1 dl sokeria (maun mukaan)
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl maissitärkkelystä

3 dl mustikoita
ripaus perunajauhoja

Tee näin:

Sekoita pehmeä voi ja tomusokeri. Sekoita sen jälkeen keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinan joukkoon ja nosta muodostunut taikinapallo jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.

Notkista tuorejuustoa, itse pyörittelen sitä lusikalla kulhossa, ja tämän jälkeen sekoita rahkat siihen. Lisää sokerit ja maissitärkkelys ja maistele. Lisää munat ja sekoita. Painele taikina 24 cm irtopohjavuoan pohjalle (muista pingottaa sinne ensin leivinpaperi) ja reunoille. Kaada täyte pohjan päälle. Sekoita mustikoihin ripaus perunajauhoja ja ripottele ne kakun pinnalle.

Paista uunissa alatasolla 175 C noin tunnin verran. Anna jäähtyä rauhassa pöydällä, nosta jääkaappiin ja tarjoa seuraavana päivänä.

torstai 6. elokuuta 2015

Mehevä rahkapiirakka

Tämä on sellainen vanha kunnon jääkaapin jämien tuhoamispiirakka. Tuplaamalla ohjeen saat koko pellin piirakan ja tällä ohjeella saat piirakkavuokaan sopivan taikinan.

Piirakka näyttää hyvin vaatimattomalta mutta on herkkuakin herkumpaa! Tällä kertaa käytin täytteeseen turkkilaista jogurttia ja ab-jogurttia. Lasi jota käytän on pienempi Aino Aalto.

Reseptiä voi tuunata makunsa mukaan. Lisää sekaan vaikka vähän marjoja tai persikkaviipaleita.



Rahkamurupiirakka


Tarvitset:

2 lasillista jauhoja
1 lasi sokeria
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
120 g voita sulatettuna
0,5 lasia piimää tai luonnonjogurttia
1 muna

Täyte:
200 g rahkaa tai turkkilaista jogurttia
0,5 lasia sokeria
1 muna
1 rkl vaniljasokeria
sitruunamehua

Tee näin:

Sulata voi ja lämmitä uuni 200 C. Sekoita muut taikinan aineet paitsi piimä/jogurtti ja muna. Jaa taikina kahtia ja lisää toiseen puoliskoon muna ja piimä/jogurtti. Levitä piimäseos voidellun ja jauhotetun piirakkavuoan pohjalle. Sekoita täytteen ainekset ja kumoa seos pohjan päälle. Ripottele muruseos piirakan päälle ja paista n. 25 minuuttia uunin keskitasolla.





keskiviikko 5. elokuuta 2015

Lettutaikina

Lätyt. Letut. Räiskäleet. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Meillä niitä kutsutaan letuiksi.
Aiemmin tekemäni mansikkahillo on tekeytynyt kylmässä ja tänään se korkattiin lettujen kera, ja hyvää oli. Jälleen kerran.


Lettutaikina (n. 6 isoa lettua)


2 kananmunaa
5 dl maitoa (mielellään täysmaitoa)
2,5 dl jauhoja
ripaus suolaa
2 rkl sokeria
ripaus leivinjauhetta
loraus rypsiöljyä

Tee näin:

Vatkaa kaikki ainekset sekaisin ja anna turvota vähintään 15 minuuttia. Paista räiskäleet pannulla voin kera ja nauti tuoreena hillon, jäätelö, marjojen tai sokerin kanssa. Tyyli on vapaa. Ei muuta kuin ääntä kohti!



maanantai 3. elokuuta 2015

Lämminsavulohibagelit

Miehen kanssa juteltiin pienestä suolaisesta. Molempien päähän tuli bagelit. Ne ei ihan hevillä lähde sieltä päästä joten oli pakko hypätä Nopsan kyytiin ja käydä ostamassa vähän savukalaa.


Lämminsavulohibagelit


Tarvitset:

rinkeleitä (meillä Siiskosen)
150 g lämminsavulohta
200 g turkkilaista jogurttia
1 punasipuli
100 g tuorekurkkua
oliiviöljyä
sitruunapippuria
sokeria
jääsalaattia

Tee näin:

Silppua punasipuli pieneksi silpuksi. Sekoita siihen tilkka öljyä ja sokeria ja anna marinoitua hetki. Raasta kurkku ja valuta siitä ylimääräinen neste pois. Revi lohi pieneksi. Sekoita täytteen ainekset ja mausta sitruunapippurilla.

Halkaise rinkelit lähes loppuun asti. Työnnä väliin jääsalaattia. Tämän jälkeen laita väliin pari ruokalusikallista täytettä. Siivuta halutessasi kurkkua mukaan.

Nauti välipalana tai iltapalana.



Mansikkamuffinit

Mitähän kivaa näistä mansikoista vielä oikein keksii. Tällä kertaa muffineja, meheviä sellaisia.


Mansikkamuffinit


Tarvitset:

100 g voita
2 kananmunaa
1,5 dl rahkaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl sokeria
ripaus suolaa
2 dl pilkottuja mansikoita

päälle raesokeria

Tee näin:

Sulata voi, ja jätä jäähtymään. Lämmitä uuni 200 C. Vatkaa rahka ja munat sekaisin ja lisää jäähtynyt rasva. Sekoita kuivat aineet ja sekoita vaikka nuolijalla taikinan sekaan. Lisää pilkotut mansikat. Jaa taikina vuokiin tasaisesti ja ripottele raesokeria päälle. Paista uunin keskitasolla uunista riippuen 15-20 minuuttia. Itse pidin tällä kertaa 17 minuuttia.




sunnuntai 2. elokuuta 2015

Pullahiiren Mansikkahilloa

Mansikoita. Niitä riittää nyt. Niistä syntyi tämä ihanan vaniljainen hillo.


Mansikkahillo


Tarvitset:

2 litraa mansikoita
3,5 dl hillosokeria
1 rkl vaniljasokeria

Tee näin:

Pilko mansikat, mutta jos haluat niin voit jättää joitakin kokonaisia, jotta hilloon jää sattumia.
Käytä pakastemansikat puolisulaneina. Laita marjat kattilaan ja kuumenna höyryäväksi. Lisää ihan tilkka vettä ja ala lisätä sokeria vähitellen ja sekoittele.

Keitä marjoja vajaa 10 minuuttia ja siirrä kattila jäähtymään. Maista että sokeria on tarpeeksi. Vielä voit lisätä sitä tarvittaessa.

Anna jäähtyä ja purkita. En ole koskaan tehnyt hilloa niin isoja satseja että olisin kuumentanut purkkeja uunissa, vaan purkitan hillon hyvin tiskattuihin purkkeihin ja säilytän joko jääkaapissa tai pakasteessa. Näin herkku hillo tulee syötyä melko nopeasti.

Tarjoile lettujen, vohveleiden tai köyhien ritareiden kaverina.

lauantai 1. elokuuta 2015

Wilhelmiinan pikkuleivät

Rakastan näitä. Ei mulla muuta.



Wilhelmiinan pikkuleivät


Tarvitset:

200 g voita
2 rkl siirappia
vajaa 2 dl sokeria
1 munankeltuainen
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 tl ruokasoodaa

Tee näin:

Vatkaa pehmeä voi, siirappi ja sokeri yhteen. Lisää loput aineet ja leivo taikinasta 2 pitkulaista levyä uunipellille. Paista 175 C noin 15 minuuttia keskitasolla ja heti uunista ottamisen jälkeen leikkaa palasiksi. Anna jäähtyä ja tarjoile.



Mansikka-tuorejuustotorttu

Sain eilen 20 litran iltapuhteen. Se puhde oli nimeltään mansikkakarnevaalit. Siivottiin ja pakastettiin valtava määrä mansikkaa. Sitä päätyi myös tämän torttusen päälle, ja tämä lähtee tänään ystäville syötäväksi.

Mansikka-tuorejuustotorttu (laktoositon)

Tarvitset:

50 g margariinia/voita
12 Digestive keksiä

5 liivatetta
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g vaniljarahkaa
200 g vaniljatuorejuustoa
200 g appelsiinituorejuustoa
sitruunamehua
1 rkl vaniljasokeria

mansikoita

Tee näin:

Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle. Sulata voi kattilassa, murskaa keksit ja yhdistä. Painele seos vuoan pohjalle ja nosta hetkeksi jääkaappiin kovettumaan. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vaniljakastike. Sekoita kaikki täytteen ainekset yhteen vaniljakastikkeen kanssa. Mausta sitruunamehulla. Kiehauta tilkkanen vettä ja liota liivatteet veteen. Jäähdytä liivatenestettä hetki ja sekoita hellävaroen kakkumassan sekaan. Kaada valmistunut seos pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
Siivuta mansikat päälle ja tarjoile.



Broileripiirakka

Tänään luvassa piirakka, jossa mennään juurikin siitä mistä aita on matalin. Käytin tähän kaikenlaista mitä jääkaapista ja pakastimesta löytyi.


Broileri-paprikapiiras (laktoositon)


Tarvitset:

1 laktoositon suolaisen piirakan pakastetaikina (400 g)

400 g broilerisuikaleita
1 pieni paprika
sipulisilppua
2 munaa
2 dl laktoositonta ruokakermaa
juustoraastetta
currytahnaa
jauhettua currya
jauhettua paprikaa
jauhettua chiliä
ripaus suolaa

Tee näin:

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaisesti, ja painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Paista broilerisuikaleet meheviksi pannulla. Pilko paprika ja sipuli pieneksi. Asettele täytteet pohjan päälle. Sekoita kerma, munat ja mausteet ja kaada piirakan päälle. Ripottele makusi mukaan juustoraastetta päälle.

Paista 200 C uunissa 30 - 40 minuuttia.