Näytetään tekstit, joissa on tunniste CupCake. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste CupCake. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Appelsiinisuklaamuffinit (laktoositon)


Appelsiinisuklaa-muffinit


Tarvitset:


8,5 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
0,5 dl suolaa
3 dl sokeria
150 g pehmennyttä voita
200 g appelsiinituorejuustoa
2 dl maitoa
0,5 dl appelsiinimehua
2 munaa
1 keltuainen
levyllinen Lidlin tummaa appelsiinisuklaata

Tee näin:


Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa ns. märät aineet. Pilko suklaa pieneksi. Yhdistä kuivat ja märät aineet ja kääntele lopuksi sekaan rouhittu suklaa.

Jaa taikina amerikanmuffinivuokiin ja paista 175C noin puoli tuntia. Parasta tuoreena!

Oreo-juustokakkuset

Oreo-juustokakkuset (15kpl)




Tarvitset:


400 g tuorejuustoa
1,25 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
15 Oreo-keksiä + 5 keksiä pinnalle muruksi (Lidlissä hyvä vastaava keksi "Neo")

15 kuppikakkuvuokaa

Tee näin:


Laita uuni lämpiämään 130 asteeseen. Vatkaa keskenään kaikki muut aineet paitsi Oreo-keksit. Laita jokaisen kuppikakkuvuoan pohjalle 1 Oreo-keksi. Kaada täyte tasaisesti keksien päälle vuokiin. Pilko veitsellä loput 5 keksiä (halutessasi enemmänkin) ja ripottele murut kakkusten päälle. Paista uunin keskiosassa noin 25 minuuttia.

Jäähdytä ja tarjoile mielellään vasta seuraavana päivänä. Mikäli tarjoat juustokakkuset samana päivänä, anna niiden olla jääkaapissa vähintään 3 tuntia.



sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Ihanat porkkanakuppikakut

Heipä hei pitkästä aikaa! Kauhistelin tuossa sitä kuinka onkaan kulunut aikaa enkä ole kirjoitellut oikeastaan mitään ohjetta tänne blogin puolelle.

Syynä tälle on varmaan se että en ole leiponut mitään kovin ihmeellistä ja uutta viime aikoina. Tänään kuitenkin mentiin ihan omalla reseptillä ja ensimmäistä kertaa ja meni nappiin! :)

Ihanat porkkanakuppikakut





Tarvitset:


2 munaa
2 dl sokeria
loraus (n. rkl) siirappia
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1/4 tl inkivääriä
1/4 tl neilikkaa
0,5 tl kardemummaa
1,5 dl rypsiöljyä
3 dl vehnäjauhoja
3 dl hienoa porkkanaraastetta

Kuorrute:
50 g voita
200 g sulatejuustoa (esim. levittyvä Koskenlaskija)
2 dl tomusokeria
2 rkl vaniljasokeria

Tee näin:


Laita uuni lämpiämään 175-180 C. Vatkaa munat ja sokeri. Raasta porkkana ja sekoita kaikki taikinan ainekset. Jaa taikina 9 pahviseen kuppikakkuvuokaan (ei niitä ihan pienimpiä). Paista uunin keskitasossa noin puoli tuntia.

Anna kuppikakkujen jäähtyä ja valmista kuorrute. Sulata voi, vatkaa sekaan juusto ja sokeri. Kuorruta muffinit ja koristele halutessasi mantelirouheella. Nauti kahvin kera. :)







maanantai 3. elokuuta 2015

Mansikkamuffinit

Mitähän kivaa näistä mansikoista vielä oikein keksii. Tällä kertaa muffineja, meheviä sellaisia.


Mansikkamuffinit


Tarvitset:

100 g voita
2 kananmunaa
1,5 dl rahkaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl sokeria
ripaus suolaa
2 dl pilkottuja mansikoita

päälle raesokeria

Tee näin:

Sulata voi, ja jätä jäähtymään. Lämmitä uuni 200 C. Vatkaa rahka ja munat sekaisin ja lisää jäähtynyt rasva. Sekoita kuivat aineet ja sekoita vaikka nuolijalla taikinan sekaan. Lisää pilkotut mansikat. Jaa taikina vuokiin tasaisesti ja ripottele raesokeria päälle. Paista uunin keskitasolla uunista riippuen 15-20 minuuttia. Itse pidin tällä kertaa 17 minuuttia.




torstai 30. heinäkuuta 2015

Mehevät mustikkakuppikakut

Hei!

Katselin jälleen kerran noita kauniita kuppikakkuvuokia ja mietin mitä ihmettä tekisin. Kuppikakkuni ovat yleensä menneet ihan penkin alle, mutta tänään onnistuin. Yli odotusten.

Googlailin ja löysin Annin Uunissa blogin aivan ihanan postauksen minimustikkakuppikakkusista. Kiitos reseptistä ♥ ! Vähän taas muokkasin sitä omiin tarpeisiini sopivaksi ja tällainen siitä tuli.


Mustikkakuppikakut pahvisiin vuokiin


Tarvitset:

100 g voita tai margariinia sulatettuna
2 munaa
1,5 dl pehmeää rahkaa, luonnonjugurttia tai niiden sekoitusta
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
ripsaus suolaa
2 dl sokeria
2 dl mustikoita

Tee näin:

Laita uuni lämpiämään 200C.

Sulata rasva kattilassa ja jätä jäähtymmään. Vatkaa kulhossa vispilällä munat ja rahka sekaisin ja lisää jäähtynyt rasva. Vatkaa sekaisin.

Sekoita kuivat aineet huolellisesti ja sekoita hellävaraisesti rasva-rahka-muna seokseen. Kääntele mustikat sekaan.

Täytä kupit 2/3 täyteen ja paista 200C uunista riippuen noin 15-20 minuuttia. Meidän uuniin on ilmeisesti tullut joku vika kun heittelee nyt tällä hetkellä nämä paistoajat. Tikulla ja pinnan väristä voit päätellä sopivan kypsyyden mutta varo paistamasta liian pitkään. Heti kun näyttää valmiilta, ota pois uunista ja jäähdytä vaikka ritilän päällä, ei siis pellillä (kuuma pelti kuivattaa kuppikakkuja).

Sitten ei muuta kuin kahvin keittoon ja ääntä kohti!



Ps. Mustikat on kerätty kilometrin päästä meidän kotoa, ja mustikat ovat tänä vuonna valtavan isoja! Menkäähän metsään!