maanantai 3. elokuuta 2015

Lämminsavulohibagelit

Miehen kanssa juteltiin pienestä suolaisesta. Molempien päähän tuli bagelit. Ne ei ihan hevillä lähde sieltä päästä joten oli pakko hypätä Nopsan kyytiin ja käydä ostamassa vähän savukalaa.


Lämminsavulohibagelit


Tarvitset:

rinkeleitä (meillä Siiskosen)
150 g lämminsavulohta
200 g turkkilaista jogurttia
1 punasipuli
100 g tuorekurkkua
oliiviöljyä
sitruunapippuria
sokeria
jääsalaattia

Tee näin:

Silppua punasipuli pieneksi silpuksi. Sekoita siihen tilkka öljyä ja sokeria ja anna marinoitua hetki. Raasta kurkku ja valuta siitä ylimääräinen neste pois. Revi lohi pieneksi. Sekoita täytteen ainekset ja mausta sitruunapippurilla.

Halkaise rinkelit lähes loppuun asti. Työnnä väliin jääsalaattia. Tämän jälkeen laita väliin pari ruokalusikallista täytettä. Siivuta halutessasi kurkkua mukaan.

Nauti välipalana tai iltapalana.



Mansikkamuffinit

Mitähän kivaa näistä mansikoista vielä oikein keksii. Tällä kertaa muffineja, meheviä sellaisia.


Mansikkamuffinit


Tarvitset:

100 g voita
2 kananmunaa
1,5 dl rahkaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl sokeria
ripaus suolaa
2 dl pilkottuja mansikoita

päälle raesokeria

Tee näin:

Sulata voi, ja jätä jäähtymään. Lämmitä uuni 200 C. Vatkaa rahka ja munat sekaisin ja lisää jäähtynyt rasva. Sekoita kuivat aineet ja sekoita vaikka nuolijalla taikinan sekaan. Lisää pilkotut mansikat. Jaa taikina vuokiin tasaisesti ja ripottele raesokeria päälle. Paista uunin keskitasolla uunista riippuen 15-20 minuuttia. Itse pidin tällä kertaa 17 minuuttia.




sunnuntai 2. elokuuta 2015

Pullahiiren Mansikkahilloa

Mansikoita. Niitä riittää nyt. Niistä syntyi tämä ihanan vaniljainen hillo.


Mansikkahillo


Tarvitset:

2 litraa mansikoita
3,5 dl hillosokeria
1 rkl vaniljasokeria

Tee näin:

Pilko mansikat, mutta jos haluat niin voit jättää joitakin kokonaisia, jotta hilloon jää sattumia.
Käytä pakastemansikat puolisulaneina. Laita marjat kattilaan ja kuumenna höyryäväksi. Lisää ihan tilkka vettä ja ala lisätä sokeria vähitellen ja sekoittele.

Keitä marjoja vajaa 10 minuuttia ja siirrä kattila jäähtymään. Maista että sokeria on tarpeeksi. Vielä voit lisätä sitä tarvittaessa.

Anna jäähtyä ja purkita. En ole koskaan tehnyt hilloa niin isoja satseja että olisin kuumentanut purkkeja uunissa, vaan purkitan hillon hyvin tiskattuihin purkkeihin ja säilytän joko jääkaapissa tai pakasteessa. Näin herkku hillo tulee syötyä melko nopeasti.

Tarjoile lettujen, vohveleiden tai köyhien ritareiden kaverina.